Otsa sileäksi botox-hoidolla

botox otsa

Blogiartikkeli on laadittu lääkäri Emilia Sundqvistin haastattelun pohjalta.

Botox – otsa rypyttömäksi?

Botox-otsa – herättääkö aihe sinussa kauhua? Ei hätää! Taitava ammattilainen osaa tehdä hoidon niin, että luonnollisuus säilyy ja ilmeily onnistuu.

Kulmien romahtamistakaan ei tarvitse pelätä kun pistäjällä on tekniikka ja anatomian tietämys hallussa, muistuttaa lääkäri Emilia Sundqvist.

Tämä blogiartikkeli kirjoitettiin Emilian haastattelun pohjalta, ja sitaatit ovat häneltä. Haastattelun aikana Emilia vastasi asiakkailtamme tulleisiin kysymyksiin sekä kertoi, kuinka lääkettä annostellaan ja millaisia tuloksia hoidolla voidaan saavuttaa.

Botox on yksi monista botuliinin kauppanimistä

Esteettiset ja lääkinnälliset botuliinihoidot tehdään botuliinitoksiinilla eli botuliinilla. Botuliinitoksiini on reseptivalmiste, jota myydään monella eri kauppanimellä. Valistuneimmat kauneusalan kuluttajat saattavat osata jopa luetella botuliinilääkkeen kauppanimiä: Dysport, Botox, Azzalure, Bocouture.

Hämmennystä voi aiheuttaa se, että Botox-kauppanimestä on vuosikymmenten saatossa tullut botuliinin yleisnimi. Juuri tänäänkin kaikkialla maailmassa käydään “botox”-hoidoissa – huolimatta siitä, että suuri osa näistä “botox”-hoidoista tehdään jollain muulla kuin Botox-merkkisellä botuliinitoksiinilla.

“Botox tarkoittaa arkikielessä mitä tahansa botuliinitoksiinia vähän samalla tavalla kuin post-it-lappu tarkoittaa puhekielessä mitä tahansa tarralappua.”

  • Välillä kuulee väitettävän, että yksi botuliinitoksiinmerkki olisi toiminnaltaan tai kestoltaan parempi kuin toinen. Tieteellisiä tutkimuksia aiheesta on tehty harmillisen vähän, ja näiden harvalukuisten tutkimusten tulokset ovat keskenään ristiriitaisia.

    Erään tutkimuksen mukaan Dysport-merkkinen botuliinitoksiini olisi otsan vaakajuonteissa ja silmäkulmien naururypyissä Botox-merkkistä parempi. Toisessa tutkimuksessa päädyttiin päinvastaiseen päätelmään. Ajantasaisen tutkimuksen mukaan todennäköisintä on se, ettei merkillä ole mitään väliä. Sen sijaan annostelu ratkaisee. Toki laajaa tutkimusta tarvitaan edelleen, koska tähänastiset tutkimukset ovat olleet melko suppeita.

    “Jos botuliini annostellaan ja injektoidaan ohjeen mukaan, se toimii. Merkillä ei ole väliä, oikealla annostelulla on.”

  • Arkikokemus on osoittanut sekä asiakkaillemme että meille, että yksilöllisiä eroja on olemassa. Vaikka hoitopäätöksen tekee viime kädessä reseptin kirjoittava lääkäri, kuuntelemme aina tarkoin asiakkaan mieltymyksiä.

    Jos olet huomannut, että jokin merkki sopii sinulle paremmin kuin toiset merkit, tahdot todennäköisesti, että botuliinihoito tehdään suosikkimerkilläsi. Kerro asiasta hoidon tekijälle!

  • Laimentamaton botuliinitoksiini on haitallinen aine, onhan kyse hermomyrkystä. Kun aine laimennetaan keittosuolaliuoksella, hermomyrkystä tulee lääke. “Määrä tekee myrkyn” -lause pätee siis botuliinitoksiinissakin.

    “Jos botuliinitoksiinin kauppanimi on Botox, Vistabel, Azzalure tai Dysport, se laimennetaan aina. Laimennus-sanaa ei kannata kavahtaa.”

    Lähes jokaisella botuliinimerkillä on oma laimennus- ja annosteluohjeensa. Kun lääke valmistellaan ohjeen mukaan ja sitä pistetään oikea määrä oikeaan paikkaan, se toimii.

  • Kaikki on mennyt, niin kuin pitääkin. Teille molemmille on pistetty ohjeenmukainen määrä lääkettä. Erimerkkisten botuliinitoksiinien yksikkömääriä ei voi vertailla keskenään suoraan – ainakaan ilman pientä matematiikkatuokiota.

    Asia saattaa aiheuttaa sekaannusta, koska botox-määriä ilmoitetaan monella eri tavalla. Eri lääkeyhtiöillä on erilaiset yksiköt, ja ilmoitetaanpa botuliinimääriä joskus millilitroinakin. Omissa tiedoissasi saatat törmätä siis

    • käyttöyksiköihin

    • BOTOX-yksiköihin

    • Speywood-yksiköihin

    • millilitroihin

    Ystäväsi 50 yksikköä ovat Speywood-yksiköitä, ja sinun 20 yksikköä ovat BOTOX-yksiköitä. Molemmat olette kuitenkin saaneet saman verran vaikuttavaa ainetta eli botuliinitoksiinia. Kumpaakaan ei huijattu.

Kuvan yksikkömäärät ovat esimerkkejä. Annostelu on aina yksilöllistä. Lääkärisi tietää, kuinka paljon juuri sinulle tulee pistää botuliinia.

  • Ensimmäistä botox-hoitoa tehtäessä ainetta kannattaa pistää varovaisesti. Hintaan kuuluvalla kontrollikäynnillä botoxia voidaan tarvittaessa lisätä.

    “Jos asiakas tulee ensimmäiseen botox-hoitoonsa, annostelen aina ensi käynnillä varovaisesti ja ohjaan asiakasta tulemaan kontrolliin muutaman viikon päästä. Aineen lisääminen onnistuu mutta poistaminen ei.”

  • Olet ehkä kuullut, että joku on saanut liian laimeaa botuliinia liian usein ja tullut immuuniksi koko aineelle.

    On mahdollista, että elimistön muodostamat vasta-aineet alkavat toimia niin, ettei botuliinihoito silotakaan enää juonteita entiseen tapaan. Tämä on kuitenkin harvinaista.

    Muuan tutkimus osoittaa, että botuliinitoksiinin vasta-aineita muodostuu korkeintaan 1,5 prosentilla kaikista botox-asiakkaista. Vallitseva konsensus alalla (ainakin Yhdysvalloissa) on se, että yksi botox-asiakas kymmenestätuhannesta on aidosti immuuni botoxille.

    “Tietenkään mitään lääkettä ei pidä antaa liian usein, ei myöskään botoxia. Mutta alun kontrollikäynneistä ei kannata olla huolissaan. Ensimmäisillä hoitokerroilla on hyvä etsiä sopivaa botuliinimäärää ja käydä vähän normaalia useammin hoidossa. Seuraavilla käyntikerroilla tiedetään jo, millaisella määrällä juuri sinun juonteesi saadaan fiksattua. Mieluummin alun varovainen annostelu kuin esteettisesti huono tulos, esimerkiksi jääkasvot tai romahtanut otsa.”

    Lue lisää!

  • Botuliini on reseptilääke, ja kuten kaikki lääkeaineet, se vaikuttaa jokaisella ihmisellä eri tavoin, yksilöllisesti.

    Sopivan määrän löytäminen vie hetken aikaa. Kun juuri sinulle sopivin annos löytyy, siinä yleensä pitäydytään. Monella on oma luottolääkärinsä, jonka kanssa on yhdessä löydetty sopivin lääkevalmiste ja tämän valmisteen optimaalinen annostelu.

    “Jokaisella lääkärillä on oma tekniikkansa ja tyylinsä. Ja ihan hyvä on muistaa sekin, että Jenkeissä kaikki on aina suurempaa. Siellä muun muassa botuliinia annostellaan reippaalla kädellä. Keskimäärin suomalaiset arvostavat luonnollisempia tuloksia kuin amerikkalaisjulkkikset. Meillä Suomessa useimmat karttavat kiiltelevää ja superjähmeää botox-otsaa.”

  • Itse asiassa ympäri maailmaa havaittiin sama ilmiö. Jos koronarokotteen ja botuliinihoidon väliin jäi alle neljä kuukautta, botox-hoidon tulokset olivat monesti tavanomaista vaatimattomampia. Pieni tieteellinen tutkimuskin aiheesta tehtiin, ja muutamat tutkimustulokset olivat linjassa arkihavaintojen kanssa.

  • Botox on hyvästä syystä reseptilääke, jonka käytöstä vastaa aina lääkäri. Koska aineella on jo yli 40 vuoden käyttöhistoria, sen pitkäaikaisvaikutuksista tiedetään paljon. Toimenpiteenä botox-hoito on turvallinen, kun hoidon tekee kokenut ammattilainen.

    Kaikkiin esteettisiin hoitoihin liittyy riskejä, niin myös botox-hoitoon. Botox-hoitoon liittyvät riskit ovat kuitenkin monin verroin pienemmät kuin vaikkapa täyteainehoitojen riskit. Riskit ja sivuvaikutukset käydään läpi vastaanotolla. Terveydenhuollon toimintayksikössä tiedät olevasi turvallisissa käsissä.

Botox – otsan ikämerkkien täsmähoitoa

Botuliinitoksiinin viralliset indikaatiot eli hoidonaiheet kertovat, millaisia esteettisiä ongelmia BOTOX ratkaisee parhaiten:

  • GLABELLAARIUURTEET eli pystysuorat rypyt, jotka syntyvät kulmakarvojen väliin otsaa rypistettäessä (“sibeliusrypyt”)

  • NAURURYPYT eli leveän hymyn aiheuttamat silmäkulman sivun juonteet (“harakanvarpaat”)

  • OTSAN VAAKAJUONTEET eli maksimikurtistuksen yhteydessä havaittavat otsan vaakasuorat uurteet

"On tärkeää pitää realistiset odotukset - esim. mikäli ihossa on syvä juonne monen vuoden takaa, ei sitä välttämättä saada täysin kuriin ensimmäisellä hoitokerralla."

Virallisten hoidonaiheiden lisäksi botuliinilla on paljon off-label-hoidonaiheita. Tämä tarkoittaa sitä, että esteettisiä botox-hoitoja tehdään muuallekin kuin otsaan ja silmäkulmiin. Off-label-hoitoja ovat esimerkiksi lip flip, traptox (trap botox / barbie botox) ja kulmien kohotus.


BOTOX – OTSA
ennen jälkeen

Valokuvissa on lääkäri Emilia Sundqvistin asiakkaita. Ylemmät kuvat on otettu ennen esteettistä botox-hoitoa, alemmat 2–3 viikkoa hoidon jälkeen. Kuvat on otettu ääri-ilmeissä eli otsaa maksimaalisesti rypistäen (2 ensimmäistä kuvaa) ja hymyillen (viimeinen kuva).

Botox – otsa
KONSULTAATIO

Botox-hoito tehdään reseptivalmisteella. Reseptin kirjoittaa ja hoidosta päättää viime kädessä lääkäri.

“Jos otsan ikämuutokset häiritsevät sinua tai kärsit jostain muusta esteettisestä haitasta, olet tervetullut konsultaatioon. Konsultaatiokäynti ei velvoita asiakasta mihinkään, eikä se toisaalta ole pakollinenkaan. Olet tervetullut suoraan myös botuliinihoitoon. Jollei botox olisikaan sinulle sopivin hoito, löydämme vastaanotolla varmasti parhaat vaihtoehdot juuri sinun kauneutesi ja hyvinvointisi tueksi.” (Lääkäri Emilia Sundqvist)

Edellinen
Edellinen

Botox-resistenssi on harmillinen mutta harvinainen ilmiö

Seuraava
Seuraava

Mikrobotox Helsinki